Opocoach on kokonaisvaltainen valmentaja

Haluan kehittää yksilöitä niin yksilö kuin pienryhmävalmennuksissa. Autan myös jalkapallojoukkueita ja valmentajia sekä aktiivisia kuntoilijoita. Opocoach kehittää, tukee ja auttaa saavuttamaan erilaisia tavoitteita.

Hinnasto Ota yhteyttä

Ollipekka
Ojala eli Opo

Oman peliurani päättymisen jälkeen olen toiminut jalkapallossa erilaisissa valmennustehtävissä yli kymmenen vuoden ajan. Viimeiset kahdeksan vuotta olen ollut ammattivalmentajana niin kuopiolaisessa Pallokissoissa, Tampereen Ilveksessä kuin Kuopion Palloseurassa. Valmentamani joukkueet ovat mm. voittaneet Kansallisen Liigan kaksi kertaa sekä sijoittuneet kaksi kertaa pronssille (vuonna 2014 Naistenliiga nimellä), voittaneet B-tyttöjen SM-kultaa sekä B-poikien SM-hopeaa. Olen lisäksi työskennellyt mm. Personal trainerina sekä fysiikkavalmentajana.

Olin jo vuodesta 2017 pohtinut oman yrityksen perustamista. Kesällä 2023 kaikki ideat alkoivat löytää lisää sisältöä ja näin pikkuhiljaa syntyi OPOCOACH. Haluan omalla ammattitaidollani auttaa ihmisiä saavuttamaan omia tavoitteitaan.

Ota yhteyttä Opon CV